Topaasia henkilöstöhallinnolle ja muutoksen edistäjille2024-05-14T07:18:22+00:00

Helpoin tapa osallistaa henkilöstöä organisaation tärkeisiin keskusteluihin.

Korttipelin helppous, työpajan tulokset. Tunnissa.

Tämä on ollut arvokas työkalu, koska se antaa aikaa pysähtyä yhdessä pohtimaan mennyttä, suunnittelemaan lähitulevaisuutta ja pohtimaan mikä meille isossa kuvassa on arvokasta ja merkityksellistä.

Topaasian avulla kehityskohteet saadaan riittävän konkreettisiksi ja pieniksi teoiksi, joihin porukka pystyy oikeasti sitoutumaan.

Anna Kaisa Ojala, henkilöstösuunnittelija, Turun kaupunki

Tavoite pelaamiselle oli, että saatiin luotua turvallinen tila ja aika keskustelulle. Suurin arvo Topaasiassa Vincitille oli dialogisuus, jonka odotetaan tuovan hyvää erityisesti pitkällä aikavälillä.

Heidi Majuri, Business director, Strategy & Design, Vincit

Topaasia-peli ohjaa dialogia tietyllä rakenteella. Se mahdollistaa sen, että muistamme miltä dialogisuus tuntuu ja miten siinä ollaan. Meillä on lupa olla dialogissa. Ei tarvitse puolustella omia näkökulmia vaan minulla on lupa tuottaa omat ajatukset tasavertaisesti ääneen ajatellen.

Katja Sankalahti, kehittämispäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Henkilöstön osallistaminen ja sitouttaminen on yksi työelämän suuria haasteita

joka on kuitenkin ratkaistavissa yhtä helposti kuin rento rupattelu korttipelin äärellä!

Esihenkilömme käyttivät Topaasiaa henkilöstökyselyiden purkamiseen. Eihän jokainen esihenkilö osaa purkaa kyselyitä ja ottaa tarvittavat näkökulmat huomioon, eikä tarvitsekaan olla. Siksi tämä tukee esihenkilötyötä hyvin, jotta keskusteluun tulee konkretiaa ja kyselyiden purussa henkilöstö huomioidaan yhdenvertaisesti. Tämän avulla kaikki saavat kyselyistä ja niiden tulosten käsittelystä hyvän kokemuksen.

Jenni Mäkinen, HR Coordinator, WSOY

Isoin anti on ollut se, että Topaasialla tiimi itse tekee näkyväksi sen mikä heille on siinä hetkessä tärkeintä. Topaasia avaa tiimin sielunmaisemaa ja toimii avaimena yhdessä sopimiselle siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tällöin myös toimeenpaneva voima jää tiimiin, eikä sitä ulkoisteta toivomuslistana esim HR:lle tai johdolle.

Heli Satokangas, työhyvinvointipäällikkö, BRP Finland

Olemme henkilöstön osallistamisen kannalta paljon pidemmällä Topaasian avulla, kuin mitä olisimme olleet ilman sitä. Pelien tarjoama tuki tiimeissä ja organisaatiossa käydyille keskusteluille oli onnistumisen kannalta olennaista, sillä meillä oli tiukka aikataulu ja paljon porukkaa.

Eeva Salonen, viestintäjohtaja, Helsingin seurakunta

Hyödyt Topaasia-keskusteluista

Tasa-arvoisia keskusteluja: Kaikki tulevat nähdyksi ja kuulluksi

Konkreettisia päätöksiä arjen sujuvoittamiseksi

Helppo käyttää

olit sitten pelin ohjaaja tai osallistuja

Data kertyy yhteen paikkaan koonteja ja yhteenvertoja varten

Luottehan organisaatiossa paikkoja yhteiselle pysähtymiselle?

”Jos minun pitäisi nimetä vain yksi asia, jolla työelämä hyppäisi kengurun loikkia eteenpäin, se olisi dialogin äärelle pysähtyminen.

Pelillisyys vahvistaa menetelmänä sekä dialogia, yhdessä priorisointia, kuuntelua että näkökulman vaihtamisen taitoa.

Arjen kehittäminen riittävän pienissä paloissa on yksi asia, jolla voidaan rakentaa inhimillisesti kestävää työkulttuuria.”

Anna Kaisa Ojala, työkykypäällikkö, Turun kaupunki

Hyödyt Topaasia-keskusteluista

Tasa-arvoisia keskusteluja: Kaikki tulevat nähdyksi ja kuulluksi

Konkreettisia päätöksiä arjen sujuvoittamiseksi

Helppo käyttää

olit sitten pelin ohjaaja tai osallistuja

Data kertyy yhteen paikkaan koonteja ja yhteenvertoja varten

Työkalu ohjaa keskustelua ja osallistujat tulevat nähdyksi ja kuulluksi

Kortit auttavat osallistujia sanoittamaan ajatuksiaan ja osallistumaan keskusteluun. Korteista voi keskustella ja äänestää, nimellä tai anonyymisti.

Keskusteluja jopa 30-60 minuutissa etänä, läsnä tai hybridinä

Pelin kestoa voi määritellä näkökulmakierrosten mukaan. Ajastimet auttavat ajan hallinnassa keskustelun tuoksinnassa.

Helppo tapa fasilitoida – ei valmisteluja, automaattiset koonnit

Peli on kevyt tapa, jolla jokainen tiiminvetäjä ja esihenkilö pystyy vetämään osallistavan keskustelun ilman valmistautumisia tai jälkidokumentoinnin hässäkkää. Keskustelun aikana on helppoa ottaa muistiinpanoja oleellisista asioista.

Yhtenäinen, toistettava rakenne

Peli auttaa tekemään keskusteluista tasaisen laadukkaita huolimatta siitä kuka keskustelun vetää ja millaiselle kokoonpanolle.

Luo omia pelejä tai käytä valmiita pelejä

Topaasiassa on valmiina +40 erilaista peliä, kuten julkiselle puolelle suunnatut ”kuntastrategia”, ”henkilöstökyselyiden purku”, ”työyhteisö” + monia muita! Sen lisäksi voitte tehdä pelejä juuri teidän omista tarpeista käsin, kuten omasta strategiasta.

Keskusteluista laadullista dataa päätöksenteon tueksi

Strategiakeskustelujen päätökset ja sisältö jäävät usein talteen vain powerpointin nurkkaan. Strategiakeskustelut Topaasialla tarkoittaa, että data kerääntyy sessiosta automaattisesti ja se tekee laadullisen datan dokumentoinnista helppoa. Analyysi peleistä auttaa johtoa päätöksenteossa.

Helppo ottaa käyttöön!

Topaasian käyttö ei vaadi käyttöönottoponnisteluja, pelinjohtajat pääsevät liikkeelle usein itsenäisesti tai yhden tunnin käyttöönottokoulutuksella.

Aina väitetään, että uudet järjestelmät ja työkalut ovat helppoja, mutta ovatko ne oikeasti todella helppoja käyttää? Topaasian tapauksessa todella on.

Kiinnostuneet kollegat ovat kyselleet minulta pitääkö pelinjohtajia kouluttaa, tarvitseeko käydä joku sertifiointikoulutus, vaatiiko pelin käyttö paljon yhteydenpitoa, onko järjestelmässä hankaluuksia? Ilokseni voin vastata kaikkeen, että helppoa on.

Jatkona kysytään, että ‘olenko IT-alan ammattilainen?’, ja voin todeta, että en todellakaan. Olen täysin henkilöstöpuolen ihminen.

Käyttöönottoa kuvailisin erityisen helpoksi. Uudet pelinjohtajat kysyvät minulta mitä täytyy osata, niin olen kuvaillut, että jos osaa nettipankissa maksaa laskuja, niin aivan varmasti osaat käyttää Topaasiaa.

Marita Heinä, tietopalvelupäällikkö, Turun kaupunki

Keskustelupakalla saadaan oikeasti konkreettisia toimenpiteitä niihin asioihin, mitä kyselyissä tai ylipäätään työarjessa nousee kehitettäväksi. Pelin kautta keskustelijat sopivat konkreettisesti, mitä lähdetään tekemää niin, että myös keskustelijoilla ja vastaajilla on käytäntöön viemisen vastuuta.

Marita Heinä, tietopalvelupäällikkö, Turun kaupunki

Jos haluaa oikeasti päästä syvemmälle keskustelussa niin, että ei puhuta aina pelkästään asioista, vaan syistä, seurauksista, mahdollisuuksista -tavallaan sellaista 360-ajattelua- niin suosittelisin käyttämään Topaasiaa apuna. Oli kyseessä sitten tiimi tai yksilö, niin pelaaminen luo tilanteesta laajemman kuvan.

Mia Santala, Team manager, Saranen

Ihmisillä oli vahva osallisuuden kokemus ja tunne, että oma näkökulma tuli kuulluksii. Erona perinteiselle keskustelulle tai kehittämiselle Topaasia rajaa viitekehystä, jossa keskustelua käydään ja auttaa priorisoimaan asioita. Syntyi vahva yhteinen näkemys siitä mihin keskitytään.

Saimme vietyä keskustelun eri tasolle mihin oli totuttu ja pääsimme syvemmälle, olennaisten asioiden äärelle

Hanne Mari Miskala, henkilöstöjohtaja, Aava & Bang

Lataa maksuton opas ”Henkilöstökyselyistä henkilöstökeskusteluihin”

Dialoginen tapa purkaa ja viedä henkilöstö- ja työyhteisökyselyiden teemoja arkeen

3 askelta aloittamiseen

Näin pääset Topaasian kanssa helposti liikkeelle

1

Varaa etätapaaminen (45min)

Etätapaamisessa näet miten Topaasia toimii konkreettisesti

45min etädemossa opit pelillisestä keskustelun ohjaamisesta ja missä käytössä se voisi toimia teillä

Varaa etädemo kalenterista

2

Kokeile pelaamista käytännössä

Kokeile peliä käytännössä itse omien tiimiesi kanssa

Etädemon jälkeen osaat vetää itse pelisession ja pääset kokeilemaan sitä omien tiimiesi kanssa.

Aloita maksuton kokeilujakso

3

Parempaa keskustelua peli kerrallaan!

Osta Topaasian lisenssi ja luodaan suunnitelma etenemiselle

Koulutetaan Topaasian pelinjohtajat työkalun käyttöön ja lähdetään luomaan käänteentekeviä keskusteluja!

Topaasia: Varaa esittely.

* Varaamalla esittelyn hyväksyn tietojeni lisäämisen Topaasian markkinointirekisteriin ja lisäämiseni sähköpostilistalle

Kysymyksiä ja vastauksia

Meidän kaikilla työntekijöillä ei ole tietokonetta. Voivatko he silti osallistua Topaasia-sessioihin?2024-04-11T07:43:32+00:00

Topaasia-pelisessioon osallistuminen vaatii vain älypuhelimen ja verkkoyhteyden. Peli toimii web-pohjaisesti, eli osallistujien ei tarvitse asentaa appia puhelimelleen. Osallistujat voivat osallistua sessioon myös tietokoneelta tai tabletilta.

Mitä Topaasia sessioiden vetäminen vaatii pelinjohtajalta?2024-04-11T07:43:42+00:00

Perusymmärryksen siitä, miten Topaasia-sessio etenee ja muutaman harjoituskerran. Perusymmärrys saadaan pelinjohtajakoulutuksessa (1-2h).

Topaasia kouluttaa noin yhden tunnin mittaisessa koulutuksessa pelinohjaajan pelillisen fasilitoinnin maailmaan. Pelinohjaajalla ei tarvitse olla fasilitointitaustaa, työkalu auttaa siinä.

Miten paljon Topaasia sessioihin osallistuminen vaatii osallistujilta aikaa?2024-04-11T07:43:51+00:00

Noin tunnin. 

Session voi vetää pikana, max 30min sekä pidempänä, jopa usean tunnin sessiona. Keskimäärin kuitenkin suosittelemme tuntia.

Toimiiko tällainen “pelillistetty dialogi” oikeasti?2024-04-11T07:47:01+00:00

Toimii. Pelillistetyssä dialogissa on kyse siitä, että keskustelulle rajataan konteksti ja prosessi, jolloin keskustelu pysyy aiheessa, kaikki osallistujat tulevat nähdyksi ja kuulluksi, kortit auttavat osallistujia sanoittamaan ajatuksiaan ja päättämään konkreettisista kehitystoimista.

Topaasia ei toimi, jos teillä ollaan allergisia ajatukselle, että ihmiset voisivat keskenään keskustella ja sitä kautta sopia kehittämisen toimista arjessa, sen sijaan että ne määrättäisiin aina ylhäältä alaspäin.

Topaasia-metodia on myös tutkittu ulkopuolisten tutkijoiden toimesta. Tuloksina näistä on todettu, että pelaaminen edistää henkilöstön sitoutumista, yhteisöllisyyttä ja päätöksentekokyvykkyyttä.

Pystymmekö seuraamaan pelisessioiden datasta päätettyjä toimenpiteitä?2024-04-11T07:48:57+00:00

Kyllä. Topaasian hallintapaneelilta organisaationne pääkäyttäjä näkee pelisessiokohtaiset muistiinpanot, toimenpiteet ja muut päätökset, datat ja valinnat mitä sessioista ilmenee. Sen lisäksi peleistä voidaan koostaa yhteenkokoavia analyysejä.

Meillä on monikielinen työyhteisö, miten Topaasialla onnistuu eri kielten käyttö?2024-04-11T07:49:11+00:00

Topaasian käyttöliittymä on saatavilla suomeksi, englanniksi, saksaksi ja ruotsiksi. Pelin pakat voidaan kirjoittaa millä vain halutulla kielellä.

Onko palvelu tietoturvallinen?2024-04-11T07:49:50+00:00

On. Topaasia-palvelu on auditoitu kolmannen osapuolen toimesta ja todettu tietoturvalliseksi ja hyvien käytänteiden mukaiseksi. 

Kuinka nopeasti voimme aloittaa?2024-04-11T07:50:04+00:00
Voinko osallistaa henkilöstöämme jostain muusta teemasta kuin strategiastamme?2024-04-11T07:50:40+00:00

Kyllä vain! Topaasialla voit osallistaa henkilöstöä mistä tahansa teemasta, joka on teille tärkeä. Yleisiä käyttötarpeita strategian lisäksi ovat henkilöstökyselyiden käsittely, tiimien ja työyhteisön kehittäminen, projektien palaverit, jatkuva parantaminen, kulttuurilliset muutosprojektit, tiimien ja työyhteisöjen fuusiotilanteet, sekä yleisesti osaksi esihenkilöiden osallistamisen työkalupakkia.

Go to Top