Joonas Laine on yrittäjä ja valmentaja Reveiller Oy:ssä. Hän on käyttänyt Topaasia® – pelejä tiimivalmennuksissaan ja nyt kokeillut uutta digitaalista Topaasiaa myös henkilökohtaisissa valmennuksissa. Tässä tekstissä Joonas jakaa kokemuksiaan pelin käytöstä.


Pidin kevään aikana henkilökohtaisia valmennuksia kokeillen niissä Topaasian digiversiota.  Henkilökohtaisissa valmennuksissa tärkeintä on osallistujan oma ääneen ajattelu. Valmentaja ei ole ratkomassa ongelmia ja ajatuksia, valmentaja kuuntelee ja kyselee tarvittaessa. Paras valmennus on mielestäni sellainen, jossa itse vain piirrän kuultua tarinaa paperille ja puhuja ratkoo omia mietteitään ääneen ajatellessa. Topaasian digiversio oli kyllä mahtava tuottamaan juuri näitä elementtejä.

Valmennuksen alussa ei vielä puhuttu pelaamisesta. Homma käynnistyy fiiliksien jakamisella ja pohtimalla, mikä on tärkeää juuri nyt? Tärkeiden asioiden pohtimisen jälkeen oli pelin esittelyn aika. Näissä pelikerroissa oli siis vain yksi pelaaja. Osallistuja pohti ensin session aiheen, johon apua oli tullut jo aiemmin fiiliksien jaossa. Sen jälkeen näkökulmat. Mielenkiintoisesti näkökulmista valikoitui yksin pelatessa herkästi kaikki epämukavimmat, kuten ‘vaikein’, ‘haastavin’ tai ‘turhauttavin’.

Peli pääsi alkamaan ja teimme niin, että jokaiseen näkökulmaan sai valita kaksi korttia ja pakkaa sai sekoittaa myös kerran. Mielestäni juuri tuo ensimmäinen päätöksen tekeminen korteista antaa mahdollisuuden ajatella edessä näkyviä sanoja ja sitä, miten ne näyttäytyvät omassa arjessa. Jokainen vastaus on siis erilainen. Kun kortit näkökulmaan oli valikoitunut, sai rauhassa ajatella kortteja vielä ääneen. Sai avata molemmat kortit vielä kerran rinnakkain ja valita niistä näkökulmaan parhaiten osuvan kortin. Usein ääneen sanottuna asioista saa uuden käsityksen.

Kierrokset pelattiin loppuun ja loppuvaiheessa oli jo niin paljon laajentunut näkemys session aiheeseen liittyen, että oman action planin tuottaminen onnistuu helposti.

On tärkeää saada puhua ja ruotia asioita. Ajatella ääneen. On tärkeää voida puhua turvallisessa tilassa, missä omien ajatusten ääneen sanominen ei tuota negatiivisia reaktioita. Pitää olla aikaa harhailla omien ajatuksien kanssa. Valmennuksissa pyritään saamaan aikaiseksi pieniä kokeiluja. Pienet kokeilut aiheuttavat oman oppimisprosessin käynnistymisen. Kun olet tarpeeksi saanut aikaa ajatella jonkin aiheen tiimoilta, ei pienimmän askeleen pohtiminen ja päättäminen tunnu niin vaikealta kuin mitä se alussa saattoi olla.


Kiitos tekstistä Joonas!

Mikäli valmennushommat Joonaksen kanssa kiinnostavat, ota yhteys Reveilleriin.
Topaasia – pelejä yksilö-, ja tiimivalmennuksiin voit tilata verkkokaupasta.