Kuka olet?

Olen Sanna Eulenberger ja päivätyökseni palvelumuotoilen, fasilitoin ja valmennan. Iltapuhteina olen tietokirjailija ja sivutoiminen yrittäjä. Olen kirjoittanut Vapaalla tyylillä taitajaksi – kirjan ja olen luonut Topaasian kanssa Organisaation oppiminen – hyötypelin sisällön.

Miksi kirjoitit Vapaalla tyylillä taitajaksi -kirjan?

Kirjoitin Vapaalla tyylillä taitajaksi, koska meillä on käynnissä aikamoisia muutosmyllerryksiä työelämässä. Valmentajana kohtaan paljon ihmisiä, jotka miettivät mitä tulevaisuudellaan tekisivät ja erityisesti sitä, minkälaisia taitoja pitäisi tulevaisuuden työn kannalta oppia. Moni on eksyksissä sen kanssa. Halusin tehdä käytännönläheisen yksilölliseen oppimiseen ja oppimaan oppimisen tuoreuttamiseen helposti arjessa kannustavan kirjan.

Sanna Eulenberger. Kuvaaja: Otto Salminen

Mitä oppiminen tarkoittaa sinulle? Miksi se on kiinnostava aihe?

Se tarkoittaa minulle kahdenlaista asiaa. Toisaalta se on ihan niitä työelämän taitojen oppimista, kun työelämä muuttuu vinhaa vauhtia ja meidän taitomme vanhenevat yhä nopeammin. Meidän pitäisi jatkuvasti tuoreuttaa taitojamme sekä laajentaa tai syventää osaamispalettiamme. Sitten on myös elämäntaidollinen näkökulma eli eräänlainen henkinen kasvu. Tämä kirja palvelee molempia tarpeita.

Mitä mieltä olet jatkuvasta muutoksesta?

Työelämä on entistä yllätyksellisempää. Elämme yhä epävarmemmassa, monimutkaisemmassa ja monimuotoisemmassa ympäristössä. Jotkut muutosvirrat kulkevat tosi nopeasti. Esimerkiksi vuodessa heitettiin ihmiset, erityisesti tietotyössä etätöihin ja piti virittää digitaaliset taidot sen mukaan.

Toisaalta on myös kehityskulkuja, jotka eivät vuosikymmenienkään saatossa muutu nopeasti. Esimerkiksi ihmisen peruskäyttäytyminen – mehän olemme aika samanlaisia historiasta tähän päivään. Markkinointiviestinnässäkin toistetaan yhä asioita, joista on puhuttu jo 1960-luvulla. On siis ainakin kahdenlaisia muutosvirtauksia: hyvin nopeasti tai hitaasti kulkevia.

Sannan uusi Vapaalla tyylillä taitajaksi – kirja. Kirjassa on myös Topaasian oman Jussi Gallan haastattelua mukana. Julkaisija: Basam Books

Mitä on organisaation oppiminen?

Aika harva meistä enää tekee töitä yksin. Yleensä teemme töitä joko tiimeissä tai erilaisissa dynaamisesti muuttuvissa ryhmissä. Organisaation oppiminen eli yhdessä oppiminen ja osaamisen jakaminen ovat keskeisiä menestystekijöistä, jos haluaa onnistua myös tulevaisuudessa.

Näetkö organisaation oppimisessa joitain riskejä?

Toki. Ensinnäkin se, löydämmekö yhteisen suunnan oppimiselle? Pitävätkö kaikki organisaation jäsenet samoja asioita merkityksellisinä – tuskin? Toisaalta pitääkö edes pitää täsmälleen samoja asioita merkityksellisinä, koska työ monimuotoistuu. Voi olla, että se, mikä on tärkeää jollekin organisaation porukalle, on vähemmän tärkeää toiselle. Hyväksymmekö ja osaammeko hyödyntää tällaisen erilaistumisen ja monimuotoisuuden?

Toisena riskinä on osaamisen jakamisen epäonnistuminen. Työ on verkostoitumassa yhä vahvemmin. Meidän pitäisi sen vuoksi katsoa oman organisaation rajojen yli ja rakentaa jatkuvaa yhdessä oppimista koko yhteistyöverkoston kanssa, eikä vain oman organisaation sisällä.

Mietitäänpä Topaasia – Organisaation oppimisen pelin rakennetta. Pelissä on neljä teemaa: Ympäristö, tulevaisuus, harjoittelu ja oppija. Miksi juuri nämä?

Ne tulevat kirjani konseptista. Se on rakennettu yksilölliselle oppimiselle, mutta sama konsepti sopii yhtälailla myös yhteisölliseen oppimiseen.

OppijaJokainen oppii yksilönä, vaikka osaamisen jakaminen muiden kanssa on erityisen olennaista aikuisten oppimisessa. Kaikki lähtee kuitenkin yksittäisestä ihmisestä, joten yhdessä oppimisessakin on otettava yksilölliset tekijät huomioon.

TulevaisuusOrganisaation kannalta on tärkeää katsoa, mihin oikein tähyämme. Minkälaiseen tulevaisuuteen haluamme ja minkälaisia taitoja se tarkoittaa organisaation kannalta? Tulevaisuuskestävyys on organisaatiolle olennaista, siksi sen on oltava mukana.

HarjoitteluTunnistettuja avaintaitoja pitää harjoitella ja hioa yhä paremmiksi. Siis sen lisäksi, että niitä pitää säännöllisesti tuoreuttaa. Me aikuiset emme yleensä ole mestareita heti syntyessämme, vaikka usein haluaisimme oppijoina sellaisia heti alusta saakka olla. Sitkeä harjoittelu tekee mestarin.

Ympäristö – Mainitsinkin jo verkostoituvan työn. Ympäristöllä ja toimintaympäristön muutoksilla on iso merkitys oppimisen suunnan ja sisällön kannalta, joten muutokset pitää ottaa jatkuvassa oppimisessa huomioon. Se voi tarkoittaa esimerkiksi muutoksia oman organisaation rakenteisiin tai päätöksentekotapoihin. Ympäristö voi olla sekä lähiympäristö, koko verkosto tai toimiala. Useinhan toimialan myllertävät uudistukset tulevat alan ulkopuolelta, joten ympäristön luotaaminen on sikälikin tärkeä osa organisaation oppimista.

Mihin tämä pakka on tarkoitettu ja kenelle?

Näen, että meillä on paljon töitä systemaattisen, jatkuvan oppimisen toimintamallin ja kulttuurin rakentamiselle organisaatioissa. Organisaation oppiminen -pakka auttaa rakentamaan näitä elementtejä toimintakulttuuriin. Syvällisestä yhdessä ajattelusta kumpuava kasvu sekä avoin osaamisen jakaminen ovat tärkeimpiä menestystekijöitä tulevaisuuden työelämässä.

Tämä pakka on kaikille sellaisille, jotka haluavat tukea sekä kunkin organisaation jäsenen yksilöllistä oppimista että erityisesti yhdessä oppimista tulevaisuuden taitojen ja organisaation menestyksen näkökulmasta. Pakka sopii myös ajattelun avuksi kaikille kasvuhaluisille ihmisille. Käytän nimittäin itse usein Topaasia – pakkoja oman ajatteluni ajatteluun ja kyseenalaistamiseen.

Käytä pakkaa johdon, esimiesten, tiimien ja erilaisten ryhmien yhdessä oppimisen ja kehittämisen sekä tulevaisuustietoisen yhteissuunnittelun apuna. Pakka sopii myös verkostoille ja ekosysteemeille ajattelun tueksi ja keskustelun herättäjäksi toimintaan vaikuttavien ympäristön muutosten luotaamisessa.

Onko pakassa suosikkikortteja? Onko joihinkin kortteihin henkilökohtainen suhde?

Tukiranka

Henkilökohtainen suhde on kyllä kaikkiin – sydämen palostahan tämän pakan luominen tuli!

Erityisesti yksi sellainen asia on kuitenkin tukiranka eli rakenteet. Se, että oikeasti luodaan organisaatioon järjestelmällisesti yhdessä oppimisen mahdollistavia tilanteita ja tiloja.

Työskentelin aikoinaan Satama Interactivessa yhtenä innovaatiovastaavista. Loimme erikseen tilan, johon porukka sai mennä kehittelemään ideoitaan viikoittain. Saimme käyttää tietyn ajan työajasta yhteiskehittelyyn tai itsekseen oppimiseen ja ideointiin palveluiden ja tuotteiden kehittämiseksi. Tällaisen toiminnan mahdollistaminen on todella tärkeää nykypäivänäkin. Tämä kortti liittyy Ympäristö-maahan: miten me luomme kasvua mahdollistavan ympäristön?

Avaintaidot

Jos taas ajattelee Tulevaisuus–maata, niin kuinka monessa organisaatiossa on ylipäätään määritelty, että mitkä ovat menestymisen kannalta ne tulevaisuuden työn avaintaidot? Saati, että niitä taitoja harjoiteltaisiin ja verryteltäisiin jatkuvasti ja systemaattisesti yhdessä.

Sekä – että

Tykkään sekä-että ajattelutavasta, joka on yksi Harjoittelu–maan korteista. Päästetään irti tietämisen harhasta ja myönnetään, että ongelmaan on yleensä useita erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Voi olla, että yksikään niistä ratkaisuista ei ole parempi kuin toinen. Pitää vain kokeilla ja valita jokin vaihtoehdoista ja katsoa, toimiiko se vai ei. Sitten rohkeasti valita uusiksi, jos meni pieleen. Joka tapauksessa on opittu ja viisastuttu matkan varrella kustakin kokeilusta.

Sokeat pisteet

Oppija-maan näkökulmasta sokeat pisteet ovat kiinnostavia. Kun luottamus ihmisten kesken on kunnossa, uskalletaan kyseenalaistaa toisen uskomuksia ja sokeita pisteitä. Erityisesti sellaisia, jotka estävät kasvua. Voi vaikka uskoa, että tämä Teams on minulle niin hankalaa, etten ikinä opi näitä breakout roomseja. Uskalletaanko haastaa toisen kasvun esteitä, vaikka ne olisivat kuinka yksinkertaisia ja pieniä? Tietenkin myös autetaan ja tuetaan toista: näetkö, tällä lailla ne pienryhmähuoneet onnistuvat! Tämä on juuri sellaista pientä arjessa oppimista yhdessä.

Loppusanoja?

Rohkeasti vain kokeilemaan! Ja pistäkäähän palautetta tulemaan kokeilujen jälkeen, miltä pakka tuntuu ja minkälaisia ajatuksia sekä oivalluksia syntyy.

—-

Kiitos Sanna haastattelusta ja sisältöyhteistyöstä!

Lue lisää:

Sanna Eulenberger LinkedIn

Tilaa Vapaalla tyylillä taitajaksi –kirja

Kokeile Topaasia: Oppiva organisaatio peliä digitaalisessa Topaasiassa maksutta 14pv ajan!

Voit ostaa fyysinen Organisaation oppiminen – pelin ennakkomyyntikampanjasta 4.2.2022 mennessä!